Asiakaskertomus Iina Markkanen

Aamupäivällä personal trainer, iltapäivällä kirjanpitäjä

Yrityksen pyörittäminen ei ollutkaan niin hankalaa. Liikunta- ja hyvinvointipalveluyritys Traineriinan perustaja Iina Markkanen hoitaa paperiasiat ilman kirjanpitäjää.

Iina Markkanen on ollut kilpayleisurheilijoiden huippua. Hän on edustanut Suomea EM-tasolla ja nuorten MM-kisoissa. Hän päätyi kuitenkin opiskelemaan kemiaa, ja ehti työskennellä yli 10 vuotta lääketeollisuudessa ennen kuin hän viimein toteutti haaveensa omasta liikuntayrityksestä. Nykyään hän pyörittää Traineriina-nimistä yritystään, jossa hän myy personal trainer-palveluja sekä yksityishenkilöille että yrityksille.

“Ensimmäisen kerran kun kuulin termin ‘personal trainer’, ajattelin että se olisi mahtava ammatti. Mutta siihen aikaan heitä oli vain USA:ssa, ja mietin, että sillä ei voi elää Suomessa”, kertoo Markkanen.

Toisin kävi. Nykyään personal trainereita löytyy Suomesta pilvin pimein, eikä heidän palvelujaan käytä ainoastaan julkkikset. Iinan asiakkaisiin lukeutuu muun muassa raskauskiloista eroon haluavia nuoria äitejä, keski-ikäisiä hartiakivuista kärsiviä naisia ja lihaskuntoa treenaavia golffareita ja tenniksenpelaajia. Vanhin asiakas on ollut lähes 80-vuotias.

Tämä toimii!

Ajatus omasta liikunta-alan yrityksestä kypsyi Markkasen ollessa äitiyslomalla. “Nyt jos ei koskaan, ajattelin, ja rupesin päätoimiseksi yrittäjäksi.”

Vuodesta 2011 asti Markkanen on työskennellyt Traineriinassa täyspäiväisesti. Alusta alkaen hän on nojautunut Zervantin palveluun. Hän kuuli yrityksestä yrittäjille tarkoitetussa koulutuksessa. “Otin heti Zervantin palvelun käyttöön ja totesin, yes, tämä toimii! Tässä on koko paketti: laskutus alveineen on mutkatonta, siistin laskupohjan saa automaattisesti, ja tulee muistutuksia sähköpostiin joten seuraaminenkin on helppoa”, Markkanen luettelee.

Markkasen mielestä on kätevää, että kaikki yrityksen pyörittämiseen liittyvä tieto löytyy yhdestä paikasta. “Zervantissa on asiakasrekisterini, koko kirjanpitoni ja ajopäiväkirjani. Kirjanpitäjän palveluja olen tarvinnut tasan kerran, kun halusin varmistaa että olin täyttänyt yritykseni ensimmäisen veroilmoituksen oikein. Sen jälkeen olen hoitanut koko kirjanpidon itse Zervantin avulla.”

Markkanen on myös itse ollut aktiivinen palvelun kehittämisen suhteen ja lähettänyt usein palautetta. “Aina siihen ollaan reagoitu “, hän kiittelee.

Onnistumisia ja haasteita

Markkasen mielestä palkitsevinta yrittäjyydessä on asiakkaiden onnistumiset. Ja yrittäjyyden suuriin etuihin kuuluu ehdottomasti se, että saa hallita omaa aikatauluaan. “Pääsen ajoissa hakemaan poikani tarhasta”, Markkanen toteaa hymyillen.

Oman yrityksen pyörittämiseen liittyvä paperirumba ei ole osoittautunut niin hankalaksi kun Markkanen aluksi luuli. Se varsinainen haaste on sen sijaan oman osaamisen myyminen. Duunin riittävyydestä on huolehdittava, yrittäjyyteen kun ei kuulu automaattista palkkapäivää. “Myyntityö ei välttämättä kuulu ydinosaamiseeni”, hän toteaa nauraen.

Onneksi viidakkorumpu toimii hyvin.

Tässä juttusarjassa haastattelemme asiakasyrityksiämme. Jos yrityksesi käyttää Zervantia voit ehdottaa yritystäsi esiteltäväksi.